ajatuksia Atlas ja Sisyfos myyteistä

Hmm, en muista tarkalleen, miten oman kivenlohkareeni valitsin - ja miksi. Eikä kukaan tainnut käskeä minua koskemaan siihen, silti otin tehtäväkseni vierittää sitä rinnettä ylöspäin.

Pah! ihan kuin tässäkin ei olisi ollut tarpeeksi tekemistä, mutta keksin vielä kammeta murikan harteilleni. Mitä liikesarjoja sitä onkaan tullut tehtyä rojahtaessani mäkeä pitkin takaisin alas, takaisin lähtöpisteeseen. Itse joudun itselleni tyylipisteet antamaan, muilla on omat mittelöt meneillään.

Teos ideoita tuli tuhat ja yksi. Päädyin esittelemään velikullat muotokielellisinä puupiirroksina.

Parasta teoksen työstämisessä oli, että aloin havaitsemaan itsessäni eri puolia Atlaksen ja Sisyfoksen myyttien johdattelemana. Entä miten Sinä kannattelet kivenmurikkaasi?

Jasmin Anglén

--------------------------------- 

Sisyfosko muka myyttinen kreikkalainen? Ei voi pitää paikkaansa. Sisyfoshan on tietenkin suomalainen! Johan sen nimikin sanoo. Sisustahan tässä on kysymys. Sitä paitsi kuka muu kuin suomalainen suostuu vierittämään raskasta kiveä vuoren rinnettä ylös tietäen, että se kuitenkin vierii alas ja homma on taas aloitettava alusta.

"Jokapäiväinen kassimme"

Jokainen meistä tekee Sisyfoksen työtä päivittäin. Kuluttaminen on markkinavoimajumalien määräämä tehtävä kansalaisille.

 ”Atlas”

 ”Elämäntaakka – kuinka paljon se on itse luomaamme?”

Marja Hakala

---------------------------------

 

Atlas näyttelyn teokseni ovat toteutettu sekatekniikalla, materiaaleina akryyli- ja öljyväri, kivi, naru sekä pienoismaapallo.
Atlas kannattelee käsillään maapalloa.  Hänellä on kaikki maailman murheet ja ilot siinä - siis koko elämän kirjo. Sisyfos vierittää ikuisesti kivenlohkaretta rinteen päälle. Teoksessani Sisyfos on nostanut hetkeksi kiven päänsä päälle. Kaikilla meillä on oma taakkamme kannettavana.

Jari Järnström

-------------------------------------------

"Taas meni turha työ hukkaan"
Teokseni on omakuvapari. Toisessa olen asettautunut Sisyfoksen paikalle ja, tehtäväni on keriä pajua rullalle, aina kun työ on valmis se täytyy purkaa ja alkaa alusta. "Atlaskuvassa" kerästä on tullut maailmanpainoinen taakka. Sopiva teosnimi löytyi kun googlasin aihetta erilaisilla hakusanoilla

 Erja Laakkonen

--------------------------------------------------------- 

Kimalaisia työssä
Auringonkukan kehässä riittää mettä koko päiväksi, ja huomenna voi aloittaa samassa paikassa uudelleen.

Aino Martikainen

Tulkitsen Sisyfos-myytin lähinnä toistuvan työn, tekemisen ja puurtamisen kautta. Taiteilija yrittää lähentyä kohti sitä jotain ”täydellistä teosta”, jossa on kaikki, mutta mikä ei tule (luultavammin) koskaan onnistumaan... Myyttihän käsittelee myös kuolemattomuutta ja tragikoomisesti ajateltuna Sisyfoshan sai rangaistuksen avulla kuolemattomuuden ikuisen tekemisen/toistamisen kautta, kylläkin hyvin raskaassa muodossa. Vertauskuvallisesti voi siten ajatella, että taiteilijakin saa ”kuolemattomuuden” nimenomaan työnsä kautta, ei niinkään lopputulostensa kautta.

Atlas ja taivaankanto, ajatus, joka tuntuu hyvin raskaalta. Varsinkin jos jo valmiiksi vierittelee kiveä koko ajan ylös – levähtääkö Sisyfos sillä aikaa kun kivi vierähtää alas? Onko kiven vierähtäminen se hetki taiteilijalle, jolloin teos on valmis ja luulee hetken tehneensä täydellisen teoksen? Palatakseni Atlakseen, taiteilijan sielua hivelevä oma ajatukseni on, että taiteilijat luovat osan ihmisyyden sivistyneisyydestä ja sivistyksestä, jolla maailma pysyy pystyssä ja taivas ei putoa päällemme. Sen roolinhan mielellään vaihtaisi pois, kuten Atlaskin yritti.

Näyttelyssä olevat teokseni ovat tämänhetkisen taiteellisen työprosessin ”kuvauksia”. On paljon konkreettisia asioita, paljon hyvin abstrakteja, joille ei ole sanoja tai kuvia. Eri teosideat ja -toteutukset risteilevät keskenään luovassa kaaoksessa, päässäni ja ympäristössäni. Millaisia taakkoja työnnän, pusken, kannan ja vedän elämässäni taiteilijuuden vuoksi yhä uudelleen ja uudelleen? Mitä lisätaakkoja taiteilijuus tuo? Mikä voima tai unelma saa jatkamaan kerta toisensa jälkeen? Juuri nyt näyttää siltä, että Atlas -Sisyfos- näyttelyyn tulevista teoksistani tulisi ”sarjakuvamaisia”, voihan kuitenkin olla, että toiston jälkeen lopputulos on muuttunut...

Anu Miettinen

 -------------------------------------------- 

Atlas joutui kannattelemaan taivasta. Eläydyin hänen rooliinsa ja sain hartioilleni upean tunteen, taivaan nosteen ja tunsin olevani yhtä linnunradan ja maailman kaikkeuden kanssa: oloni keveni ja tunsin syvää rentoutta hartioissani. Huolet murheet katoaa, aivan kuin katsoisi lomalla horisonttiin. Katseeni osui seinälläni roikkuvaan, viime kesänä Kyminjoen rannalla, Pelingin selältä maalattuun maalaukseen - tämä on täsmälleen se tunne. Horisontti merkitsee Atlaksen hartioita. Maalasin samasta aiheesta toisenkin version.

Maaria Märkälä

 -------------------------------------------- 

Teoksessa Futuurit esitän johdannaiskauppaa maalaten. Futuurikauppa perustuu kauniille olettamuksille, futuureista tehdään haluttavia, tulevaisuuden talous on aina nousussa. Sisyfoksen myytissä rohkea, menestyvä ja ahne kuningas huijasi jopa kuolemaa. Hänet tuomittiin lopulta manalaan absurdiin tehtävään vierittämään kiveä mäen päälle vain jotta se taas vierisi alas. Sisyfos sai kiven kerta toisensa jälkeen mäenpäälle.  Arvopaperipörssissä myydään kerta toisensa jälkeen erilaisia johdannaisia, joiden tuotto on arvoitus ja kun johdannaiskauppa pääsee tarpeeksi pitkälle, se aiheuttaa romahduksen, arvokupla puhkeaa. Ihmiset kuitenkin ovat valmiita pian uskomaan jälleen futuurien nousuun, alkaa jälleen nousu, tulevaisuuden viljasato on varmaan edellisvuotista arvokkaampi, spekuloidaan.  Tuntiko Sisyfos tyytyväisyyttä saadessaan kiven mäen päälle? Häntä on pidetty traagisena hahmona turhauttavan työnsä takia. Mutta emme tiedä, miten turhauttavana hän sen lopulta koki, Sisyfos onnistui näet joka kerta, eikä hänen toimensa hankaloittanut muiden elämää. Sen sijaan esimerkiksi viljan futuureilla keplottelu saattaa romahduttaa monenkin pienviljelijän talouden. Nykyajan pörssikauppiaat ovat sitkeitä ja ahneita. He eivät turhaudu, vaan päinvastoin, johdannaistaloudessa ollaan valmiita ottamaan yhä suurempi kivi vieritettäväksi ylöspäin.

Futuuri -maalaus ei pyri olemaan valmis, vaan se esittää keskeneräistä hetkeä, sitä hetkeä kun kurssiennusteet vielä kilpailevat suosituimmuudesta.  Kyseessä voisi olla se sama hetki kun kivi on mäen päällä. Futuurit maalaus on petollisen konservatiivinen, se loppuu oikeaan aikaan ja koreilee metallisävyillä, mutta se ei esitä mitään poikkeavaa.

Lasku -maalaus käsittelee talouden kursseja, nousuja, laskuja ja laskemista. Teemassa on paljon samaa kuin Futuurit teoksessa, mutta kokonaisuus on mutkikkaampi. Kurssit ja   niiden visualisointi muuttaa muotoaan. Kaiken takaa löytyy numerot, ihmiset kokivat viehtymystä erilaiseen laskemiseen ja numerosarjoihin myös Sisyfoksen aikana. Hämmentävä ristiriita saattaa silti syntyä kurssien graafisista kuvaajista kun niitä vertaa numeroihin informaation tuottajana. Sisyfos osasi huijata elinaikanaan omaksi hyödykseen, myös finanssimaailma näyttää osaavan kuvata itseään tiukoissakin paikoissa edullisesti.

Noora Ojala

----------------------------------------- 

Atlaksen ja Sisyfoksen myyteistä minuun pureutui taakankantamisen teema, joka alkoi elää omaa elämäänsä. Mietin, millaista taakkaa ihminen kantaa: vauva, lapsi, nuori, aikuinen, vanhus. Työtön, ylityöllistetty? Näin sieluni silmin moniosaisen sarjan, jossa taakan luonne muuttuu elämänvaiheista ja -tilanteista toiseen. Turhauttava, jatkuva taakan kanssa taistelu ei kuitenkaan päästä otteestaan niin kauan kuin ylipäätään olemassaolon taistelua käydään.

Kun ajattelin teemaa tarkemmin, yksi kysymys alkoi kasvaa yli muiden. Voiko naiseus olla taakka? Voiko se olla sitä myös suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa nainen on vapaa, sisukas, koulutettu ja kyykyttää miestäkin? Vai onko nainen sidottu saamaan ikuisesti 80 senttiä itselleen kuuluvasta eurosta, onko nainen sidottu hormoniensa heittelyyn, onko nainen kiedottu maailman naisten taakkoihin kantamaan sotaisan, kärsivän maailman taakkaa -

Kun aloin työskennellä, huovutin villalankaa kuvaamaan naiseuden miljoonia säikeitä: tunteisiinsa, lapsiinsa, toisiinsa, kaikkiin ihmisiin, yhteiskuntaan, työhön, kulttuuriin, valtarakenteisiin. Kun kiinnitin säikeitä pohjiin, niistä rakentui naiseuden ydin, kohtu, ja musta, epämääräinen tunteiden verkko, lopulta kasaan käpertynyt pienuutensa tunteva otus, joka kuitenkin on keskellä valoa, keskellä voimaa. Naiseus ei saa olla taakka!

Ulla Remes

----------------------------------------- 

Atlas-Sisyfos. Taivaan kannen kantaminen ja siitä kieltäytyminen. Jumalista ja kuolemasta piittaamattomuudesta seuraava rangaistus joutua ikuisesti vierittämään kiveä vuorelle.

Jumalten proletaari *. Keitä ovat jumalat? Kenen kiviä suostut vierittämään? Millaista taivasta pitelet harteillasi?

Nykyisessä maailmassa ja elämässä pakkokiven pyöritys tuntuu raskaammalta kuin vaikkapa 10 vuotta sitten.

Kukin joutuu yhä enemmälti vierittämään omaa yksityistä kiveään. ”Jumalat”, hallitsijat tyrkyttävät yrityksen perustamisia ja hautomoita vaihtoehdoksi yhteisölliselle välittämiselle ja keskinäisen huolenpidon kulttuurille.

Yhden naisen ja kahden vesikilpikonnan taloudessa olen yksin vastuussa elannon hankinnasta ja kodistahuolehtimisesta. Opettajan työssä kannan jossain määrin harteillani perheiden taakkoja.

 Saan iloa ja elämäätapaamistani ihmisistä. Aikuisesta pojastani. Taivaasta ja maasta kauneutensa kirjossa. Toisaalta pyöritän yksityistä kiveäni melko saasteettomasti, ydinvoimaa ja itsekkyyttä vastaan. Samaan aikaan ”jumalat”, manalan voimat kaatavat päälleni rahan ja vauhdin taivaasta maanvyöryjä, jotka miljoonasti hautaavat pienen murikkani.

Haaveilen usein elämästä, jossa edes siivoaminen olisi kokonaan poissa välttämättömyyksien ja syyllisyyksien listalta. Jos tekisin Gauguinit! Löytyisikö minulle Tahitilta piikoja / poikoja, jokta hoitaisivat talouden sillä aikaa, kun keskittyisin taiteen tekemiseen?

*Albert Camus 

Kikka Rytkönen

-----------------------------------------

Taide on kuin väärä juna, sanoo ystäväni  Jouko.

Paikka taiteilijana lunastetaan teoilla ja uhrauksilla, joita kukaan ei näe. Kuinka tragikoomista!  Muu ihmisyhteisö katsoo illalla urheiluruutua, ostelee saunankiukaita ja lisävarustelee maastureitaan. Se on Normielämä.

Sankaritaiteilijan tie tai sankaritaiteilijattaren?  Pyrkiikö taiteilija narsismissaan kuolemattomuuteen? Mitä iloa siitä sitten on? Elämätön elämä. Mitä kaikkea täytyykään uhrata? Täytyy uhrata eläketurva ja kaikki se muukin, jolla tavis käy kuoleman kimppuun ja nujertaa sairauden ja vanhenemisen.  Eikä edes auta jäädä hekumoimaan tehtyihin teoksiin, koska epäilys taiteellisen luomiskyvyn ja näkemisen kyvyn, herkkyyden menettämisestä jäytää kuin luuvalo.

Kulloinen suoritus mittaa sankaritaiteilijan ihmisarvon tämän omissa silmissä.  Ja miksi kaikki uhraukset? Jumalallinen on se kokemus,  kun korvissa suhisee ja pulssi nousee; inspiroituminen, välitila, rikkumaton hetki, jonne huolet eivät löydä tietään.

Kun aloitin työt, tuli mieleen - kultaa täytyy olla. Metallissa on se sama suuruus ja lopullisuus, kuin myyttien kummallisissa vaatimuksissa. Kädet kuvaavat kyseenalaista tulosta ja suorakaiteiden väkivaltaisuus ristiriitaa, johon törmää taiteilijuuden huoneessa joka askeleella.

 Johanna Ryönänkoski

----------------------------------------- 

Minulla on kolme pientä vapaasti käsiteltyä kuivaneulapiirrosta, joissa on käsivarainen akvarelliväritys.
Kuvasarjani  käsittelee Heran puutarhaa, jota Atlaksen tyttäret hoitavat, se oli puutarha, josta Atlas sai lähteä hakemaan omenaa - jättäen maailmantaakkansa siksi aikaa toisen harteille.
Kuvittelen tätä puutarhaa kuitenkin aina meren puutarhaksi, ja  tyttäriä (Hesberidit) hoitamaan aamu- ja iltaruskoa, ja viljelemään helmiä.  Merellisyys sopii  Antiikin myytteihin,
ja myös Harakkaan, jossa minulla on ollut pieni työhuone vuodesta 1998.
Yhteen simpukkaan olen piirtänyt vastasyntyneen lapsen.
Myytin mukaan Atlas on maan ja meren lapsi. Tässä kohtaavat myös Atlaksen ja Sisyfoksen myytit:
Onhan jokainen ihminen tavallaan Atlas ja Sisyfos jo syntymästään asti.
Nämä kuvat joissa on kaksi simpukan kantajaa sopivat myös nimeeni. Olenhan Anna Mari.
Olen vastikään  palannut omaan tyttönimeeni.  Nimeäkin  kannamme kuin Atlas tai Sisyfos.

Anna Mari Räsänen

----------------------------------------- 

Inuittien maailmakatsomuksessa maailmankaikkeus uinuu niin kauan kunnes ihminen luomistyöllään herättää sen henkiin. Tämä käsitys kuvastuu hylkeitä, valaita, mursuja, karibuja tai jääkarhuja esittävissä veistoksissa. Niissä eläinten ajatellaan nukkuvan vuolukiven tai valaan tai muun materiaalin sisällä odottamassa, että veistäjä välineillään vapauttaa ne. Inuittiveistäjät tähdentävät, että he eivät luo hahmoja vaan auttavat niitä tulemaan esiin.

Mia Waire

----------------------------------------- 

Myyttiset hahmot kuvaavat taiteilijan tehtävää ja asemaa maailmassa. Kysymyksessä on laajemmin ihmisyydestä: suhteestamme aikaan, kuolevaisuuteen, velvollisuuksiin.

Mika Vesalahti